Liian usein on niin, että yhteiskunnassa ilmeneviin ongelmiin, löytyy ratkaisuksi koulu. Uskotaan ja luotetaan, että opettaja kyllä hoitaa oppilaan kerrallaan ruotuun, niin että asiat pikkuhiljaa valtakunnassa korjaantuvat. Esimerkkejä löytyy: Kun havaittiin, että lapset eivät liiku tarpeeksi, suora johtopäätös oli, että liikuntatunteja on lisättävä ja liikunnallista elämäntapaa on alettava opettaa kouluissa. Kun nuoret tunaroivat liikenteessä, oli ilmiselvää, että liikennekasvatusta on lisättävä kouluissa. Kun nuorilla alkoi olla ongelmia mielen hyvinvoinnissa, lisättiin opetussuunnitelmaan tunnetaitojen opettaminen. Kun pelättiin, etteivät kansalaiset ole enää kiinnostuneista vaaleista eivätkä käy äänestämässä, ratkaisuksi nähtiin demokratiakasvatuksen lisääminen kouluissa. Kun huomattiin, että ihmisillä oli suuria puutteita taloustaidoissa, -tiedoissa ja- osaamisessa, ratkaisuksi lunnollisestikin nähtiin koulut. Kun pelättiin yrittäjyyden hiipuvan, kouluissa oli alettava opettamaan yrittäjyyttä. Listaa voisi jatkaa vielä pitkästi.
Tällä hetkellä lähes kaikkia edellä lueteltuja aihealueita opetetaan koulussa joko lakisääteisenä tai opetussuunnitelmaan kirjattuna. Kaikille aiheille, edes niille tärkeimmille, ei olr omaa oppituntia, mutta ne kyllä sisältyvät pieninä osioina esim. ympäristötiedon tai yhteiskuntaopin oppisisältöihin.
Usein, tänäkin keväänä, on joidenkin kuntavaaliteemana noussut esiin pyrkimys lisätä oppisisältöjen määrää kouluihin, milloin mistäkin teemasta. On virhe ajatella, että kun asia saadaan kätevästi sisällytettyä opetussuunnitelmaan, se on sillä selvä. Koulussa käytettävä aika on rajallinen. Luokka-asteille on säädetty tuntimäärät, jonka puitteissa opetus tapahtuu. Oppituntien määrää en soisi missään tapauksessa enää lisättävän, koska oppilaiden koulupäivät ovat jo nyt pitkiä ja läksytkin pitäisi hoitaa koulupäivän jälkeen. Tiedon määrä moninkertaistuu vauhdilla ja oppisisältöjen vaatimukset kasvavat. On mahdotonta lisätä koulun vastuuta ylimääräisten asioiden opettamisesta ilman, että koulun varsinaisten oppiaineiden opetus kärsii.
Entä, jos vastuutetuista, hyvistä opettajista huolimatta kansa kuitenkin vain lihoo ja yrittäjyys ei yrityksistä huolimatta innosta. Kenen syy se on? Peruskoulun, vastuutetun peruskoulun opettajan? Eikö opettaja ole liikuttanut tarpeeksi oppilaita? Eihän voi olla niin, että opettaja on ainut ihminen ja peruskoulu ainut taho, joka on vastuussa em. asioiden tuomisesta nuorelle kansanosalle. Täytyyhän nyt olla jokin muukin ratkaisu kuin peruskoulu ja opettaja. Yhteiskunta voi tehdä osansa, esim. panostamalla yrittäjyyteen niin, että siitä tulisi luontaisesti haluttava vaihtoehto. Mutta löytyisikö vastuunkantajia äideistä ja isistä tai huoltajista? Pitäisi löytyä, sillä kotoa lapsi oppii liikunnallisen elämäntavan, liikkumaan liikennesääntöjen mukaan toiset huomioiden, osoittamaan ja vastaanottamaan tunneilmaisuja, koti on esimerkki siitä, kuinka äänestäminen nähdään kansalaisvelvollisuutena, ja kuinka yrittäjämäinen, aktiivinen asenne ja sitekeys auttaa saavuttamaan päämääriä ja unelmia.
Kuten tiedämme, kodilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta, hyvinvoinnista ja huolenpidosta. Ratkaisuja täytyy pikkuhiljaa alkaa etsiä myös siltä suunnalta. Koulu tukee monin tavoin lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä ja tekee yhteistyötä kotien kanssa. Jos kodilla ja koululla on samansuuntaiset kasvatustavoitteet ja päämäärät, lopputulos on varmasti vähintään hyvä. Annetaan koulujen ja opettajien nyt rauhassa keskittyä omaan perustehtäväänsä!
