sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Muista lepopäivä!


Lapsuusvuosieni aikana oli selvä ero arkipäivien ja pyhäpäivien välillä. Arkipäiviä oli kuusi ja sunnuntai oli pyhä. Kaikki työt kotona, koulussa ja työpaikalla hoidettiin arkipäivien aikana ja sununtaina oltiin perheen kesken, vierailtiin mummolassa, käytiin kirkossa tai mentiin perhelenkille. Pyhäpäivä oli tarkoitettu virkistymistä varten. Uskon, että silloinen sunnuntain tunnelma on vielä monien ikäisteni muistissa ja se on sellaista henkistä perintöä, jonka toivoisi elävän tänäänkin.

Nykyään yhteiskunnassa on luovuttu sunnuntain pyhäpäivän luonteesta. Mm kauppojen päivittäinen aukiolo ja kiihtynyt työrytmi nettipankkeineen ja verkkokauppoineen tarjoaa salakavalasti mahdollisuuden jatkaa töitä vielä sunnuntainakin.  Tässä mennään markkinatalouden ehdoilla ja monet maksavat jatkuvasta työnteosta kovan hinnan omalla terveydellään. Kaikki ansaitsisivat viikossa yhden päivän, jolloin ei tarvitsisi tehdä sitä samaa, mitä arkena on pakko.

Minun lapsuudenkodissani pidettiin tärkeänä kolmatta käskyä: Muista pyhittää lepopäivä. Lepopäivän pyhittäminen tarkoitti sitä,että päivästä osa käytettiin hiljentymiseen Jumalan edessä. Me osallistumme usein seurakuntamme jumalanpalveluksiin. Voi olla, että lapsena en aina pitänyt kirkkokäyntejämme parhaana mahdollisena tapana viettää sunnuntaita, mutta nyt jälkikäteen asiaa katsoen, näen, että siitä on jäänyt minulle hyvin merkittävä henkinen perintö.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Laskeutuminen arvokkaaseen arkeen


Elämäni ensimmäiset vaalit on nyt käyty läpi. Se oli mielenkiintoinen, opettavainen ja koukuttava kokemus. Hyvällä mielin katselin vaali-iltana ensimmäistä äänisaalistani, 62 ääntä.

Tunnen syvää kiitollisuutta kaikkia minua äänestäneitä kohtaan. Vaikka nuo äänet eivät riitäneet valtuustoon, aion olla ryhmäni kautta tekemässä aktiivista politiikaa Kotkan kaupungin hyväksi. Ne asiat, jotka olivat kampanjassa esillä, tulevat olemaan edelleen minun ja kd:n agendalla, kunnes tavoite on saavutettu. Nyt Kotka ontuu, mutta kovalla työllä ja viisailla ratkaisuilla se kohoaa siivilleen. Olen siinä työssä mukana.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Torielämää viikonloppuisin

Kauppakeskukset haluavat nykyään pysytellä politiikasta erossa eivätkä salli vaalikampanjointia omissa tiloissaan.Siksi tämä kevät on vienyt minut (123)  useaan otteeseen Karhulan torille.

Karhulan tori on hyvä paikka ihmisten kohtaamiseen. Siellä väkeä riittää, useat jäävät mielellään juttusille ja kertoilevat omia ajatuksiaan kaupungin tilasta sekä sen kehittämisestä. On ollut tarpeellista ja mielenkiintoista kuulla niistä ongelmista, joita ihmisten arjessa on ollut sekä niistä toiveista, joita karhulalaisilla on. Vielä ensi lauantaina, 8.4., olemme tavattavissa Karhulan torilla. Tervetuloa silloin kaikki,  joukolla meitä tapaamaan!

Eilen grillatun makkaran tuoksu toi teltallemme ennätysmäärän väkeä. Ainakin 350 makkaraa meni, joten syöjien ja seuralaisten luku nousee varmasti yli neljän sadan. KD:n väkeäkin oli paikalla toistakymmentä. Yksi uskollisimmista, vaalityötä tekevistä meidän joukossamme on iki-ihana Esko Almgren, Poliitikko isolla P:llä. Hän sukkuloi toriväen keskellä tottuneesti ja jakoi KD:n esitteitä. Esko aikoo tämän valtuustokauden jälkeen, siis 52 vuotta taukoamatta kestäneen valtuustokautensa jälkeen jättäytyä pois aktiivipolitiikon osasta. Hän ei enää tule tekemään omaa kampanjaansa, mutta meidän muiden suurena ilona ja rautaisena tukena hän vielä jatkaa. Siitä olemme onnellisia!



...