Muista lepopäivä!

Lapsuusvuosieni aikana oli selvä ero arkipäivien ja pyhäpäivien välillä. Arkipäiviä oli kuusi ja sunnuntai oli pyhä. Kaikki työt kotona, koulussa ja työpaikalla hoidettiin arkipäivien aikana ja sununtaina oltiin perheen kesken, vierailtiin mummolassa, käytiin kirkossa tai mentiin perhelenkille. Pyhäpäivä oli tarkoitettu virkistymistä varten. Uskon, että silloinen sunnuntain tunnelma on vielä monien ikäisteni muistissa ja se on sellaista henkistä perintöä, jonka toivoisi elävän tänäänkin.

Nykyään yhteiskunnassa on luovuttu sunnuntain pyhäpäivän luonteesta. Mm kauppojen päivittäinen aukiolo ja kiihtynyt työrytmi nettipankkeineen ja verkkokauppoineen tarjoaa salakavalasti mahdollisuuden jatkaa töitä vielä sunnuntainakin.  Tässä mennään markkinatalouden ehdoilla ja monet maksavat jatkuvasta työnteosta kovan hinnan omalla terveydellään. Kaikki ansaitsisivat viikossa yhden päivän, jolloin ei tarvitsisi tehdä sitä samaa, mitä arkena on pakko.

Minun lapsuudenkodissani pidettiin tärkeänä kolmatta käskyä: Muista pyhittää lepopäivä. Lepopäivän pyhittäminen tarkoitti sitä,että päivästä osa käytettiin hiljentymiseen Jumalan edessä. Me osallistumme usein seurakuntamme jumalanpalveluksiin. Voi olla, että lapsena en aina pitänyt kirkkokäyntejämme parhaana mahdollisena tapana viettää sunnuntaita, mutta nyt jälkikäteen asiaa katsoen, näen, että siitä on jäänyt minulle hyvin merkittävä henkinen perintö.