sunnuntai 21. tammikuuta 2018

SUHMUROINTIA KULISSEISSA

Suhmurointi ei kuulu enää tähän päivään. Päätöksenteon tulisi olla kaikin puolin avointa ja eettisesti kestävää. Yksi vaaliteemoistani edellisen kevään kuntavaaleissa oli  kulissien takaisen suhmuroinnin vastustaminen. Nythän siihen sitten tulikin tilaisuus.

Viimeisessä  kaupunginhallituksen kokouksessa, esitys Kymijoen Työterveyden myynnistä tuli käsiteltäväksi. Asia tuli ”listalle” viimetingassa, jolloin paneutumisaikaa asiaan jäi liian vähän.  Kokouspöydän ympärillä kuulin, että valmisteluun olikin jo aiemmin osallistunut kolmen vt. kaupunginjohtaja Jorma Haapasen valitseman puolueen edustajat, yksi kustakin puolueesta.  Muut kolme puoluetta pidettiin ulkopuolella  (Kd, PS, Vas.). Luonnollisestikin tästä erikoisesta ja epäoikeudenmukaisesta menettelystä keskusteltiin kokouksessa. Syynä vt. kaupunginjohtajan menettelyyn oli varmistaminen, että asia pysyy salassa riittävän kauan. Tästä syystä vt. kaupunginjohtaja arvioi henkilöiden/puolueiden luotettavuuden ja katsoi vain kolmen puolueen olevan luottamuksen arvoisia. Keskustelussamme kaupunginhallituksen pöydän ympärillä kävi selväksi, että salassapito ei olisi ollut lainkaan välttämätöntä. Ostotarjouksen jättäneiden yritysten nimet vain olisi voitu salata, mutta ei aietta myydä Kymijoen Työterveys.

Vt. kaupunginjohtaja Haapasen menettely rikkoo demokratian pelisääntöjä ja nöyryyttää kaupunginhallituksen päätöksentekijöitä. Jokainen luottamusmies hoitaa tehtäväänsä virkamiesvastuulla. Jos vaitiolovelvollisuutta rikotaan, siihen on olemassa sanktiot. On epäoikeudenmukaista ja väärin, että jotkut tahot leimataan epäluotettaviksi ilman syytä. Vähintäinkin huolestuttavaa on myös se, etteivät suhmuroinnissa mukana olleet nähneet tehneensä mitää väärää, paitsi Vihreät, jotka tuomitsivat jälkikäteen menettelytavan.